Posted by: michli on: joulukuu 18, 2008
Koska kivenhionta,- leikkuu, ymsmuut isot pörisevät vehkeet olivat vasta tulossa maailmalta kouluun ja osa asennuksessa (jei, kouluun saatiin ihan meitä varte custom made vehkeet), niin viikon kivikurssi oli hieman persoonallisempi kuin odotimmekaan
Ensimmäinen tehtävä oli tehdä isosta ovaalista vuolukiven palasta cameo jostain opiskelutoverista. Se sai olla miten vapaamuotoinen tahansa, sai tehdä vaikka jonkun toverin luonteenpiirteestä. Jätin cameon koululle, joten siitä ei ole kuvaa, mutta ehkä vielä joskus raotan sitä teille
Materaalit olivat vapaat. Omassani oli pieniä leluja, mustaa hartsia ja kuparilevyä.
Toinen puolentoista päivän tehtävä kuului näin: Käytä valkoista marmorilevyä kehoon kiinnitettävässä esineessä.
Koska keksin heti mitä teen ja halusin jotain käytettävää, enkä mennyt hirveän yltiöluovaksi tässä tehtävässä, ehdin tehdä kolme rintakorua


Ensimmäisessä on käytetty mustaa hartsia, marmorilevyä, messinkilankaa ja postimerkkia. Toisessa on käytetty postimerkkia (jossa oli Hildegard Knef, kenellekään tuttu mimmi? varmaan joku saksalainen..), messinkilankaa, marmorilevyä, sinistä huopaa ja valkoista hartsia. Pahoittelen huonoja kuvia
Kolmannessa olin jo tyystin väsynyt tekemään ainaisia messinkilankakiinnitys-rintakoru ratkaisuja, ja väsymyksen vuoksi menin vähän villimmäksi viimeisessä.

Mustaa hartsia,messinkilankaa, marmorilevyä, lelusiivet, vatsatanssikolikko ja muovikupu.

Marmorilevy oli eeeeeritttääiin haurasta, mutta tuntuu kestävän hyvin hartsin kanssa. Napakymppi!
Viimeisimmät kommentit